Asuinkerrotalo Arabiankatu 4 Helsinki

Laatua suunnittelusta toteutukseen

Helsingin Arabianrannassa kerrostalon käsinlyödystä tiilestä paikalla muuratut julkisivut liittävät rakennuksen alueen vanhoihin teollisuusrakennuksiin. Vapaarahoitteisen vuokratalon rakennuttaja painottaa laatua sekä suunnittelussa että toteutuksessa.

 

As Oy Helsingin Arabiankatu 4 valmistui kesäkuussa 2015 hyvin haasteelliselle tontille sekä ympäröivän miljöön että logistiikan kannalta.

Naapurustossa on Arabian tehtaan punatiilirakennuksia 1870-luvulta, rapattuja tuotantolaitoksia 1930- ja 40-luvuilta sekä Pop & Jazz Konservatorio vuodelta 1995. Muuten Arabianranta on uudisrakentamista, vieressä on muun muassa kahdeksankerroksisia pistetaloja. – Hyvin ahtaalle tontille piti sovittaa asuinrakennus, jossa on kerrosalaa yli 10 000 neliötä, arkkitehti Pekka Ojalammi Arkkitehtitoimisto Brunow & Maunula Oy:stä sanoo.

Julkisivut päätettiin muurata käsintehdystä tiilestä. Elävä julkisivutiili yhdistää uudisrakennuksen vanhoihin teollisuusrakennuksiin. Pihan puolella on puolestaan rapattuja valkoisia pintoja, jotka liittävät uudisrakennuksen 30- ja 40-lukujen tehdasrakennuksiin. Tiilestä paikalla muuraten ja betonista paikalla valaen on varmistettu rakennuksen pitkä ja huoltovapaa elinkaari sekä hyvä ääneneristävyys, mikä on asumisviihtyvyyden kannalta tärkeää.

Asukkaidenkin mielestä talo on viihtyisä ja hiljainen. – Ei kuulu ääniä naapurista eikä ulkoa, vaikka raitiovaunukin kulkee rakennuksen ohi säännöllisesti, totesi eräs talon asukas ja nuoren perheen äiti.

Kohteen rakennuttajana toimi Työeläkeyhtiö Varma. Rakennuttajapäällikkö Tuomas Vaarasalon mukaan Varma painottaa rakennuttamissaan asuntokohteissa laatua – niin suunnittelussa, toteutuksessa kuin rakennusmateriaaleissakin. – Materiaalien tulee olla kestäviä, rakennuspaikan olosuhteisiin sopivia, energiatehokkaita ja elinkaareltaan taloudellisia. Myös materiaalien kierrätettävyys tulee huomioida, Vaarasalo sanoo.

Tehokkaat asunnot, hyvät yhteydet

Rakennuksen korkomaailma on sovitettu ympäristöönsä: itäinen julkisivu on kahdeksan- ja eteläinen viisikerroksinen. Kaava olisi mahdollistanut sisäpihalle kahdeksankerroksisen pistetalon, mutta sisäpihalle suunniteltiin nelikerroksinen luhtitalo ja loppu kerrosala sijoitettiin kadunvarsitaloon.

Asuntojen suunnittelussa pyrittiin tehokkaisiin pohjaratkaisuihin. – Arabiankadun puoleisilla julkisivuilla parvekkeet ovat sisään vedettyjä, mikä eheyttää katujulkisivua. Porrashuoneiden suuri syöttötehokkuus on johtanut käytävämäisiin porrashuoneisiin. Käytävään on annettu ilmettä kalakuvioidulla graafisesta betonista tehdyllä sivuseinällä, jota on korostettu valaistuksella, Pekka Ojalammi kertoo.

Tuomas Vaarasalon mukaan vuokra-asuntomarkkinoilla, etenkin vapaarahoitteisessa tuotannossa, kysyntä kohdistuu edelleen ennen kaikkea pieniin tai pienehköihin asuntoihin. – Toinen tärkeä tekijä on tehokkuus eli ”tiukat” yksiöt, kaksiot ja kolmiot ovat kysyttyjä. Väljissä huoneistoissa kokonaisvuokra kasvaa runsaiden neliöiden myötä eikä asunto edes ole välttämättä toiminnallisesti parempi kuin tehokkaammin suunniteltu, vastaavan huonemäärän asunto. Yhä useammin asiakkaat kiinnittävät vuokra-asumisessa huomiota myös ympäristöasioihin.

Arabiankatu 4 sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä. – Asunnon valinnassa sen sijainti on yksi tärkeimpiä kriteerejä. Varmalla on yhtenä lähtökohtana, että uudet asuntohankkeet toteutetaan hyvien liikenneyhteyksien ja kattavien palvelujen läheisyyteen.

– Uskon, että asukkaat arvostavat myös laadukasta toteutusta – varsinkin, jos samalla alueella on valinnanvaraa. Tehokas ääneneristys ja hyvä sisäilma liittyvät myös oleellisesti rakennuksen korkeaan laatuun. Niihin kannattaakin panostaa jo suunnittelussa, sillä mahdollisten puutteiden korjaaminen jälkeenpäin on usein työlästä ja kallista.

Tiili inspiroi muurariakin

Arabiankatu 4:n tontilla pääasiallisen julkisivumateriaalin tuli olla asemakaavan mukaisesti paikalla muurattu punatiili. – Käsinlyödyn tiilen kustannusvaikutus ei ollut merkittävä verrattuna vakiotiileen, mutta antiikinomaisen Pastorale-tiilen käyttö oli kuitenkin hyvin perustelua taloa ympäröivien vanhojen tehdasrakennusten arkkitehtuurin vuoksi, Tuomas Vaarasalo toteaa.

Arabiankadulla käytetyt käsinlyödyt tiilet on valmistettu tiilenpolton perinteitä kunnioittaen. – Tiilet eivät ole moduulimittaisia. Kapealla pystysaumalla ja normaalia leveämmällä vaakasaumalla säädettiin tiilimoduuli tasamitoille. Muurarille tehtiin vielä limityskaavio, Pekka Ojalammi sanoo. Käsinlyödystä tiilestä tulee erilainen, ilmeikäs pinta. Ainakin tässä kohteessa se näytti inspiroivan muurariakin.

Rakennuksessa onkin käytetty tiiltä paljon. Tontin rajoja myötäilevän, kansipihan alle jäävän autohallin seinät ovat tiilimuurattuja, samoin arkadin pilarit ja parvekkeiden pielet on verhottu tiilellä.

Pekka Ojalammi on hyvin tyytyväinen lopputulokseen. – Rakennuttajan tavoitteena oli laadukas asuintalo ja yhdessä mietittiin, miten rakennuskustannuksiin varatut rahat parhaiten käytettäisiin.

Samoin Tuomas Vaarasalo toteaa eri osapuolten välisen yhteistyön sujuneen hyvin, vaikka urakkamuotona olikin varsin perinteinen kiinteähintainen jaettu urakka. – Projektin ehkä merkittävin haaste oli logistiikka. Rakennuspaikka oli ahdas ja naapuritonteilla oli sekä toimitiloja että rakennustyömaita. Pääurakoitsija onnistui työn suunnittelussa hyvin. Oikein ajoitetut toimitukset ja yksityiskohtainen, riittävän usein päivitettävä työmaasuunnitelma olivat avainasemassa. Jotain parannettavaa yksityiskohdissa ja toteutuksessa aina varmasti on, mutta itse pidän Arabiankadun lopputulosta erittäin onnistuneena, Tuomas Vaarasalo sanoo.

As Oy Arabiankatu 4
Rakennuttaja: Työeläkeyhtiö Varma
Arkkitehtisuunnittelu:
Arkkitehtitoimisto Brunow&Maunula Oy (Part of Sweco), Pekka Ojalammi
Rakennuttajatehtävät: Rakennuttajatoimisto Demaco Oy
Rakennesuunnittelu: A-Insinöörit Turun Juva Oy
Urakoitsija: Skanska Talonrakennus Oy

Vuokra-asuntoja 145 kpl, keskikoko 57 m2
Kolme liiketilaa
Huoneistoala 7 577 m2
Kerrosala 10 105 m2
Kestävä Kivitalo -palkinto 2016

Katso Arabiankatu 4 -asuinkerrotalon esittelyvideo

Seuraavat artikkelit saattavat kiinnostaa sinua

Maununneva, Helsinki

Helsingin Maununnevalle on valmistunut ARK-house arkkitehtien suunnittelema Hekan vuokrakohde. Arkkitehdit Hannu Huttunen ja Tina Ullrich suunnittelivat pistetalojen päätyihin suurkuviona toteutetun tiiliaiheen, jota leikkisästi kutsutaan tiilivillapaidaksi.

Lue lisää

Turun telakkaranta

Telakkaranta on rakentunut Turun paraatipaikalle Aurajoen itärannalle. Vanha tehdaskiinteistö on saanut sisäänsä loft-asuntoja ja naapureikseen uusia kerrostaloja. Julkisivujen punatiili antaa korttelille yhtenäisen ilmeen.

Lue lisää

Saunalahti Magneettikatu 14

Espoon Saunalahteen valmistunut 115 asunnon kiinteistö näyttää, miten rakennuksen voi suunnitella ja toteuttaa laadulla, mutta silti kohtuullisilla kustannuksilla. Lopputuloksena on kestävän kehityksen periaattein rakennetut asuinkerrostalot.

Lue lisää

Bysa ja Sandis Jätkäsaari

Kaupunkikuvan kannalta rakennusten yksilöllisyys on tärkeää, mutta samoin on yhtenäinen kaupunkikuva. Julkisivuissa oli tavoitteena yhdenmukaistaa paikallamuuratun ja elementtirakenteisten julkisivujen ilme.

Lue lisää

Asuinkerrotalo Arabiankatu 4 Helsinki

Kiinnostuitko?

Anna yhteystietosi niin me otamme sinuun yhteyttä. Palvelemme kaikissa tiilirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. 

Myyntipalvelu

Soita tai lähetä sähköpostia oman alueesi myyjälle. Saat lisätietoa tiilen käytöstä julkisivurakentamisessa sekä uusimmista tiilitrendeistä.

kivitalo.fi palvelee suunnittelijaa

Tutustu Kestävä kivitalo -verkkosivustoon

Kestävä kivitalo -yritysryhmä edustaa hyvää ja kestävää paikallarakentamisen perinnettä. Verkkosivuilta löydät asiantuntijoiden neuvoja ja ohjeita paikallavalettavien betonirunkojen sekä muurattujen rakenteiden suunnitteluun ja toteutukseen. Vuosittain ryhmä jakaa Kestävä kivitalo -palkinnon laadukkaasti suunnitellulle ja toteutetulle kivitalokohteelle.