Reference photo new construction single family in Sint-Andries

Uutta ilmettä julkisivuun ohutsaumalla

Tavaomaista ohuemmalla saumalla tiilen estetiikka ja ilme nousee esiin aivan uudella tavalla.

Lähes rajaton värivalikoima

Ohutsaumaus on vielä uutta Suomessa, mutta Keski-Euroopassa se on saanut jo varsin suuren suosion, etenkin arkkitehtien keskuudessa. Menetelmä poikkeaa perinteisestä 15 mm:n paksuisella saumalla tehtävästä julkisivumuurauksesta siten, että sauman paksuus on sekä pysty, että vaakasaumoissa 4-6 mm  tai 6-10 mm riippuen käytettävistä tiilituotteista ja muurausmentelmästä.
  
Ohutsaumauksella saatava julkisivupinta on yhtenäinen ja muurimaisuutta korostava. Muurausmenetelmä edellyttää ns. tiilien villiä limitystä, jolloin pystysaumat eivät ole samassa linjassa, eivätkä ne muodosta myöskään selkeää juoksua. Mitoituksen kannalta menetelmä on myös vapaa, sillä muurarin tehtävä on lisätä jokaiseen tiiliriviin aina sopivan mittaisia täytekiviä, mikä tekee julkisivusta samalla myös elävämmän.

Laastin merkitys ja menekki vähenevät oleellisesti

Ohutsaumamenetelmällä toteutetussa julkisivussa muuraussauman merkitys vähenee, eikä muuraus yleensä vaadi värillistä laastia. Sauman jäädessä hieman tiilen pintaa syvemmälle, se jää myös varjoon, eikä sauman muotoilulla ole näin suurtakaan merkitystä, mikä helpottaa samalla itse muuraustyötä.

Kun ohutsaumaus toteutetaan tavallisilla julkisivutiilillä, saumavahvuus voi vaihdella 6-10 mm ja  laastina käytetään Weber-Leca-laastia. Tällöin saumaan saadaan vielä kiinnitettyä tiilisiteet ja tarvittavat raudoitteet turvallisesti.

Jos julkisivu halutaan muurata alle 6 mm laastisaumalla, tällöin tulee käyttää ohutsaumamuuraukseen suunniteltuja erikoistiiliä, joiden yläpintaan on lovettu tilaa saumalaastille. Kyseisiä tiiliä ei tällä hetkellä ole saatavissa Suomessa valmistettuina. Esimerkkejä tuotteista voi katsoa muun muassa Wienerberger Belgian verkkosivuilta. Tarjoamme tuotteita projektikohtaisesti.

Perinteistä 15 mm saumaa matalamman 10-15 mm sauman voi muurata tavanomaisella muurauslaastilla. Tässäkin tapauksessa suositellaan villin ladonnan käyttöä, mikä myös helpottaa talon aukotusten ja tiilijulkisivun mitoitusta. 

Ohutsaumamenetelmällä muurattaessa laastin menekki vähenee olennaisesti perinteiseen muuraukseen verrattuna, mikä helpottaa myös logistiikkaa itse muuraustyövaiheessa. Julkisivurakenteen tuuletus toteutetaan perinteisen muurauksen tapaan ensimmäiseen tiiliriviin jätetyillä pystysauma-aukoilla.

 

Reference photo new construction single family in Bertem

Haluatko lisätietoa?

Anna yhteystietosi niin me otamme sinuun yhteyttä. Palvelemme kaikissa tiilirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. 

Myyntipalvelu

Soita tai lähetä sähköpostia oman alueesi myyjälle. Saat lisätietoa tarpeisiisi soveltuvista tiiliratkaisuista.

Seuraavat artikkelit saattavat kiinnostaa sinua

Reliefimuuraus

Reliefimuuraus leikittelee tiilen muodolla. Tiili taipuu suunnittelijan pöydällä mitä erilaisimpiin ratkaisuihin.

Siirry sivustolle

Lasitetut tiilet

Lasitetuilla tiilillä julkisivu herää mielenkiintoisella tavalla eloon. Väriä, kiiltoa ja ainutlaatuisia yksityiskohtia.

Siirry sivustolle

Kuultorappaus

Hierretty yksikerrosrappaus tiilen päälle on taloudellinen ja kestävä pintaratkaisu julkisivuun.

Siirry sivustolle

Kattotiili julkisivussa

Uudisrakentamisessa kattotiilen käyttö julkisivuratkaisuna kasvattaa suosiotaan. 

Siirry sivustolle

Keraamiset tiililaatat julkisivuun

Lankkumaiset tiililaatat asennetaan ilman saumoja taustarakenteeseen kiinnitettyyn alumiinirunkoon.

Siirry sivustolle