Tiililattia

Tiililattian asennus

Tiililattia sopii yhtä hyvin olohuoneeseen kuin keittiöönkin, mutta ehkä eniten sitä on käytetty yksityistalouksissa erityisesti takkahuoneissa. Mikäli tiiltä käytetään eteisten ja keittiöiden lattiamateriaalina, tulee aina muistaa, että tiili on huokoinen lattiamateriaali. Mikäli tiililattian halutaan säilyvän kauan kauniina ja siistinä se tulisi aina suojata vahalla tai tätä tarkoitusta varten kehitetyillä kivensuoja-aineilla.

Tiililattian teossa huomioitavia asioita

Tiililattia tehdään yleensä aina betonilattian päälle. Alla olevan betonilaatan tulee olla riittävästi kuivunut, jotta sen kuivumisesta johtuva kutistuma ei enää siirtyisi laatoitettavaan pintaan halkeamien muodossa. Tuoreesta betonista vapautuu sen kuivumisprosessin aikana, erityisesti sen alkuvaiheessa, myös ns. vapaita suoloja, jotka saattavat tehdä tiililattiaan harmahtavan kirjavia läiskiä eli ”fläkkejä”. Vanhan betonipinnan päälle tehtäessä tätä vaaraa ei ole.

On myös muistettava, että pinta-alaltaan suuret (25–40 m2) tai yli 5 m pitkät käytävälliset lattiapinnat tulisi aina mielellään jakaa liikuntasaumoin osiin. Erityisesti rakenteellisten liikuntasaumojen kohdille on tehtävä liikuntasaumat sekä huonetilojen rajakohtiin suositellaan tehtäväksi liikuntasaumat kutistumahalkeamien välttämiseksi. Liikuntasaumat tehdään tähän tarkoitukseen soveltuvilla elastisilla massoilla. Tiililattian kuviointi voidaan tehdä monilla erilaisilla limitystavoilla. Yleisimpiä limityskuvioita ovat esimerkiksi juoksulimitys, votsilimitys ja kalansuomukuvio.

Menekkitietoja:
Tiililaatta 285x85x20, menekki 35 kpl/m²
Klinkkerilaastin menekki 4–8kg/m² alustasta ja lastan hammastuksesta riippuen
Saumalaastin menekki n. 8 kg /m² (15 mm saumalla)  

Laattojen puhdistus ja käsittely

Tiililaatat käsitellään vahalla ennen laattojen saumaamista asennusaikaisen likaantumisen estämiseksi. Laattojen saumaus tehdään Klinkkerisaumalaastilla. Saumalaasti levitetään kuten klinkkerilaattojakin saumattaessa sienilatalla pinnan yli niin, että saumat täyttyvät. Liian syvälle painuneet saumat täytetään uudelleen. Laastin hieman kuivahdettua pestään pinta vielä kostealla sienellä, mikäli sienilatalla ei saavutettu haluttua lopputulosta. Samalla tasataan saumat ja poistetaan laastijätteet laatoilta. Pesuvaihe toistetaan niin monta kertaa kun pinta on täysin puhdas.

Lopuksi työnaikainen vahakalvo pestään pois vahanpoistoaineellan. Sen annetaan vaikuttaa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen on tärkeää tehdä huolellinen huuhtelu ja pesuveden poisto, mieluiten pesuimurilla. Lopuksi pinnan annetaan kuivahtaa ja viimeistely tehdään pyyhkimällä pinta kostealla rievulla. Lattian annetaan tämän jälkeen olla esim. pahvilla suojattuna noin 4 viikkoa ennen lopullista vahausta, jotta suolahärmeet poistuvat lattiasta. 

Pintakäsittely ja suojaus

Ennen lopullista vahausta lattia vielä kerran puhdistetaan mahdollisesta liasta ja suolahärmeistä. Lattialle kannattaa aina tehdä koevahaus pienemmälle alueelle ennen vahauksen aloittamista, jotta varmistutaan siitä, ettei suoloja enää vapaudu, sillä vapautuvat suolot jäävät vahan alle muodostaen harmaita fläkkejä. 

Puhdistusmenetelmä valitaan aina pinnan likaisuuden ja lian laadun mukaan. Irtolika poistetaan kuivilla tai nihkeillä menetelmillä. Lattian vahaus on hyvä tehdä aika-ajoin. Käytöstä ja likaantumisesta riippuen uusintavahaus voidaan tehdä esim. 1-2 vuoden välein. Ennen uudelleen vahausta lattia puhdistetaan ja vanha vaha poistetaan vahanpoistoaineella. 

 

Tiililattia

Haluatko lisätietoa?

Anna yhteystietosi niin me otamme sinuun yhteyttä. Palvelemme kaikissa tiilirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. 

Myyntipalvelu

Soita tai lähetä sähköpostia oman alueesi myyjälle. Saat lisätietoa tarpeisiisi soveltuvista tiiliratkaisuista