The renovation of Frenckell market place and yard with Padova pavers, old historic surroundings

Tampereella pysäköintialue muuttui viihtyisäksi pihaksi

Poltettua tiiltä käytetään maankatemateriaalina yleisesti Keski-Euroopassa, jossa siitä on pitkäaikaiset ja hyvät kokemukset. Pihojen ja torialueiden lisäksi tiili sopii hyvin myös ajoneuvo- ja kevytliikenteen väylien katteeksi.

Tampereen keskustan tehdasmiljöössä Keskustorin ja Satakunnankadun välissä sijaitsee pääosin 1800-luvun puolessavälissä ja osin 1900-luvun alussa rakennettu entinen Frenckellin paperitehdas ja konttori. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan korttelikokonaisuuden sisäpiha on jäänyt vuosien mittaan vähähäiselle huomiolle, mutta vuoden 2015 syksyllä se päätettiin ehostaa uuteen uskoon nykykäytön vaatimuksia vastaavaksi.
– Suojaisan pihan hyötykäyttö on koko ajan lisääntynyt erilaisten yleisötapahtumien myötä, minkä vuoksi on esitetty toiveita alueen yleisilmeen ja käytettävyyden parantamiseksi.  Korttelia hallinnoivalta isännöitsijältä tulikin lopulta toimeksianto sisäpihan ilmeen ja käytettävyyden parantamiseksi, kertoo Tilakeskuksen rakennuttajainsinööri Mikko Airosto. 
Piha-alueen suunnittelun lähdettyä liikkeelle alettiin pohtia myös alueen laajempaakin kehittämistä.
– Frenckellin korttelin sorapintaisella sisäpiha-alueella ei aikaisemmin ollut lainkaan ns. oleskelualueita, vaan se toimi pääasiassa pysäköintialueena. Nyt uudistuksen jälkeen alueelle saavat huoltoajoneuvojen lisäksi ajaa ainoastaan jakeluautot, kertoo pihan suunnittelusta vastannut erikoissuunnittelija Milja Nuuttila Tampereen Infran Suunnittelupalvelut yksiköstä.

Ympäristö ratkaisi - tiili oli oikea valinta

Tilakeskuksen tilaama perusparannus piti aluksi olla vain ehostus, mutta paikka ansaitsi kuitenkin hieman paremman korjauksen. Kohteen toteutus toimisi samalla esimerkkinä myös muille vastaaville korttelipihoille. Koska kortteli henkii vanhaa tiiliperinnettä, oli Nuuttilan mielessä heti alusta alkaen käyttää tiiltä myös pihan pintamateriaalina.
– Betonikivetystäkin toki mietittiin, mutta koska rakennusvalvonnankin mielestä keraaminen pihatiili sopisi alueen imagoon paremmin, oli päätös tiilen käytöstä helppo tehdä, toteaa Nuuttila.
– Hinnaltaan maankatetiili oli tosin jonkin verran betonikiveä kalliimpi, mutta ympäristöön paremmin sopivana päädyttiin Tilakeskuksen taholta kuitenkin tiileen. Aloimme tutkia erilaisia väri- ja pintavaihtoehtoja ja lopulta Wienerbergerin pihatiilimallistosta löysimme ympäristön henkeen sopivan, hieman kanteiltaan jo valmiiksi kuluneen, punaisenkirjavan Padova-pihatiilen, Nuuttila jatkaa.
Myös värin säilyvyys sekä luonnollisen kaunis ja patinoitunut pinta olivat tekijöitä, jotka painoivat vaakakupissa sopivaa päällystekiveä valittaessa. Punaista pihatiilialuetta reunustavat lisäksi harmaat graniittinoppakivikaistaleet sekä rinteen puolelle toteutettu puinen istuskelutaso. Pihan valmistuttua voitiin vain todeta, että pihatiili istuu hyvin ympäristöönsä. Nuuttila kertoo, että lopputuloksesta on saatu myös käyttäjiltä positiivista palautetta.
– Tiili maankatemateriaalina ei ole mikään uusi asia, mutta Suomessa sitä on vielä toistaiseksi käytetty varsin niukalti nimenomaan maankatteena, mikä johtuu paljolti ennakkoluuloista sen kestävyyden suhteen, toteaa Nuuttila.

Tiilipiha kestää myös ajoneuvoliikennettä

Ennen Frenckellin pihan päällystemateriaalin valintaa herätti keskustelua myös se, miten tiili maankatteena kestäisi ajoneuvokuormitusta. Ainakaan Frenckellissä kuormituskestävyys ei ole Nuuttilan mielestä ollut mikään ongelma. Ravintolatoimintaa palvelevat jakeluautot käyvät alueella lähes päivittäin, minkä lisäksi sisäpihalla järjestettäviä tilaisuuksia varten tarvittavia rakennelmia rakennettaessa on alueella vieraillut myös raskaampaa kalustoa. Nykyisen kaltaista satunnaista ajoneuvoliikennettä ja huoltoajoa ajatellen 64 mm paksuinen pihatiili katsottiin riittäväksi. Toki täytyy muistaa, että myös hyvällä pohjatyöllä on olennainen merkitys pinnoitteen kestävyyteen.

Toinen usein tiedusteltu asia on, kestääkö keraaminen pihatiili talven säärasitukset tai kunnossapidon. Frenckellin sisäpihaa hoidettiin talvella aivan kuten muitakin vastaavanlaisia alueita, eikä pinta ole siitä millään tavalla kärsinyt. Pihaa aurattiin koneellisesti ja hiekoitettiin aivan normaalilla tavalla. Toki alueen hoitoa ja kunnossapitoa silmälläpitäen Nuuttila oli laatinut huolto-ohjeet.
– Kyllä materiaalin kuin materiaalin saa rikottua, jos ei yhtään välitetä, miten esimerkiksi lumenluonti tulisi tehdä, toteaa Nuuttila.  – Jos lumet luodaan auranpiikit pintaa raapien, on aivan sama mistä materiaalista pinta on tehty. Oikealla tavalla huollettuna maankatetiilellä on varmasti yhtä pitkä elinkaari kuin noilla 100 vuotta vanhoilla pihaa ympäröivillä tiiliseinilläkin. Toisaalta tiilen hyviin ominaisuuksiin kuuluu myös se, että se patinoituu vanhetessaan ja kuluessaan kauniimmin, kuin moni sen kilpailija. 

Artikkelikuvia

Tarvitsetko lisätietoa?

Anna yhteystietosi niin me otamme sinuun yhteyttä. Palvelemme kaikissa tiilirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. 

Myyntipalvelu

Soita tai lähetä sähköpostia oman alueesi myyjälle. Saat lisätietoa tiilen käytöstä julkisivurakentamisessa sekä uusimmista tiilitrendeistä.

Seuraavat artikkelit saattavat kiinnostaa sinua

Kodikas korttelipiha Helsingissä

Viidestä kerrostalosta koostuvan asuinkorttelin sydämeen valmistui asukkaiden tarpeet huomioiva viihtyisä korttelipiha. Kodikas lopputulos luotiin tarkkaan harkitulla, mutta runsaalla kasvillisuudella, sekä vaaleankeltaisella patinoituneella pihatiilellä.

Näyttävä puistobulevardi

Järvenpään kaupunki rakennutti kaupunkilaisille hienon uuden puistoalueen, jonka helmi on verivaahteroiden reunustama, keraamisilla pihakivillä päällystetty kevytliikenteen "bulevardi”.