Perhe puutarhassa värikkäät katot

Vähähiiliset tiilituotteet osana kestävää rakentamista

Tiilen valmistuksessa suurimmat CO2-päästöt syntyvät polttoprosessissa ja siksi tiiliuunissa käytettävällä polttoaineella on suuri merkitys hiilipäästöjen määrään. Wienerbergerin Korian tehtaalla tiilet poltetaan maakaasulla, joka on fossiilisista polttoaineista vähäpäästöisin. Siten Korian tiilitehtaan hiilipäästöt ovat jo lähtökohtaisesti vähintään 30 % pienemmät kuin polttoöljyllä toimivien tiilitehtaiden päästöt. 

Biokaasulla päästöt vähintään puolittuvat

Kaikki Korialla valmistetut tiilituotteet pärjäävät jo nyt hyvin vertailtaessa eri tiilenvalmistajien tuotekohtaisia päästöarvoja. Olemme kuitenkin varautuneet korvaamaan merkittävän osan tuotannossa käytettävästä maakaasusta hiilineutraalilla biokaasulla, jolloin tuotteiden hiilidioksidipäästöt putoavat alle puoleen.

Korian tehtaalla tehdään vuosittain energiansäästöön ja parempaan tuotantotehokkuuteen tähtääviä investointeja. Vuonna 2019 tehdas palkittiin Wienerbergerin yli 200 tehtaan joukosta energiatehokkuuttaan eniten parantaneena tuotantolaitoksena. Säästöjä syntyi mm. tuotantoa tehostavilla laiteinvestoinnella sekä loisteputkien vaihtamisella led-valaisimiksi. Energiatehokkuustoimien lisäksi CO2-päästöjä voidaan vielä vähentää lisäämällä vihreän sähkön osuutta tehtaan energianhankinnassa.

Tiilen pääraaka-aine on savi, jota nostetaan tehtaan lähellä sijaitsevilta savialueilta. Kaikki tuotannon ylijäämäsavet sekä murskattu tiilijäte käytetään uudestaan tiilen raaka-aineena. Lisäksi tiilen valmistukseen soveltuvien kierrätyserien kuten esimerkiksi posliinijätteen hyödyntämistä kehitetään ja lisätään tavoitteena yhä vähäpäästöisempi ja luonnon raaka-ainevaroja säästävämpi tiilituotanto.

Tiilikuvasto kertoo tuotekohtaiset hiilipäästöt

Uusimmassa tiilikuvastossamme ilmoitamme Korian tehtaan tiilituotteiden valmistusvaiheen hiilipäästöt laskettuna seinäneliön pinta-alalle. Laskenta perustuu Rakennustietosäätiön hyväksymään ympäristöselosteeseen ja kattaa raaka-aineen hankinnasta, kuljetuksesta sekä tuotteen valmistuksesta syntyvät CO2-päästöt. Eri tiilituotteiden paino vaihtelee koon ja käytettävän tiilimassan mukaan. Laskennan perusteena on tiilen nettopaino, joka vastaa tiilen painoa valmiissa julkisivussa. Neliömenekkiä laskettaessa saumavahvuudeksi on oletettu 15 mm. Annettu päästöarvo sisältää vain tiilen osuuden, muurauslaastin CO2-päästöarvoista voi tiedustella laastivalmistajilta.

Wienerberger Oy:n Tiilikuvasto 2021

Valmistelemme latausta. ... Lataa kaikki (1)

Esimerkki päästölaskelmasta / Poltettu punatiili

Konservatiivinen päästöarvo (CO2data.fi)             0,22 kg CO2 e/kg
Wienerberger Koria, päästöarvo maakaasulla     0,17 kg CO2 e/kg
Wienerberger Koria, päästöarvo biokaasulla        0,059 kg CO2 e/kg

Punainen Retro -tiili CO2 e kg/m2

MRT60 (285x85x60 mm)    
22,75 (CO2data)   17,58 (maakaasu)    6,11 (biokaasu)

RT60 (285x135x60 mm)
32,05 (CO2data)    25,57 (maakaasu)   8,89 (biokaasu)

MTL60 (285x60x45 mm)
14,47 (CO2data)    13,87 (maakaasu)   5,77 (biokaasu)      

 

Wienerberger Oy:n ympäristöselosteet / biokaasu (todentamaton luonnos)

Valmistelemme latausta. ... Lataa kaikki sertifikaatit (2)

Varma-talo Salmisaari, Helsinki

Pyydä tarjous biokaasulla valmistetuista tiilituotteista

Tarjoamme asiakkaille biokaasulla valmistettuja julkisivutiiliä ja -laattoja hankekohtaisesti.

Myyntipalvelu

Soita tai lähetä sähköpostia oman alueesi myyjälle. Saat lisätietoa tarpeisiisi soveltuvista tiiliratkaisuista

Seuraavat artikkelit saattavat kiinnostaa sinua

Ensimmäiset tiilirakenteet Suomessa on muurattu argeologisten löytöjen perusteella 1200-luvun alussa. Laajemmin tiili tuli käyttöön kirkkojen ja linnojen rakentamisessa 1300-luvulta lähtien.

Kotimaisten tiilien koko poikkeaa keskieurooppalaisesta tiilikoosta. Tiilen koko määrittää usein myös sen käyttökohteen.

Rakentamisen ympäristövaikutuksia arvioitaessa on hyvä huomioida materiaalien yhteisvaikutukset kiinteistön koko elinkaaren ajalta.

Perliittitäytteiset Poroton-harkot on sertifioitu ilmastoneutraaleiksi tuotteiksi eli niiden tuotannossa syntyneet hiilidioksidipäästöt on kompensoitu.