Artikkelikuvia

Joensuun Poroton-kerrostalon rakennustyöt käynnissä

Joensuun Penttilään nousee kolme terveellistä, turvallista ja sisäilmaltaan miellyttävää massiivitiiliharkkokerrostaloa. Ensimmäinen taloista on parhaillaan rakenteilla.

Pitkä käyttöikä varmistaa elinkaaritaloudellisuuden

Penttilänrannan Sanus- ja Firmus-kerrostalojen ulkoseinät toteutetaan Poroton-massiivitiiliharkkorakenteisina. Yksiaineinen harkkorakenne on moderni versio hyväksi havaitusta massiivitiilirakenteesta. Kennoharkkorakenne on tiivis, mutta hengittävä mikä on kosteusteknisesti turvallinen ratkaisu. Rakenteissa voidaan hyödyntää massiiviseinien lämpövaihteluja tasaava vaikutus ja sen U-arvo 0,16 W/m2K täyttää energiatehokkuuden vaatimukset. Rakenne takaa myös pitkän elinkaaren sekä turvallisen ja terveellisen sisäilman asuntoihin.

Penttilänrannan kohteessa toteutetaan seurantatutkimushanke yhteistyössä Aalto yliopiston kanssa. Kohde on ensimmäinen tällä rakennetekniikalla rakennettu kerrostalo Suomessa.

 

Järivmaisemat kruunaavat hankkeen

Nyt rakenteilla olevan Penttilän Sanuksen lähtökohtana on toiminut Pielisjoki. Rakennukset on suunniteltu siten, että suurimmasta osasta asuntoja on näkymä joelle. Myös asuntojen isot parvekkeet ovat jokinäkymällä.

Asuinkerrostalojen ulkoseinä rakennetaan 50 sentin paksuisesta, yhdestä materiaalista. Seinässä ei ole höyrysulkuja, ei katkaisevaa lämmöneristekerrosta tai levyrakenteita. Penttilän Sanuksen ulkoseinät tulevat siis olemaan paksua harkkoa, jossa on ulkopinnassa vain rappaus ja sisäpinnassa tasoite sekä hengittävä sisämaali.

Hankkeen suunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto K2S ja urakoitsijana toimii Kesälahden Rakennus Oy. Asunto Oy Sanuksen ensimmäiset 29 asuntoa valmistuvat 2019 kesällä.

Lisätietoa kohteesta asuinhuoneistojen ennakkomarkkinointiesitteestä.

Arkkitehdin ja rakentajan näkemyksiä myös Karjalaisen artikkelissa.

Artikkelikuvia

Haluatko lisätietoa?

Anna yhteystietosi niin me otamme sinuun yhteyttä. Palvelemme kaikissa tiilirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. 

Myyntipalvelu

Soita tai lähetä sähköpostia oman alueesi myyjälle. Saat lisätietoa tarpeisiisi soveltuvista tiiliratkaisuista

Seuraavat artikkelit saattavat kiinnostaa sinua

Oulun Poroton-koulut

Oulussa luotetaan keraamiseen kennoharkkoon koulurakentamisessa. Liikelaitos Oulun Tilakeskus käynnisti kesällä 2018 kaksi koulurakennushanketta Metsokankaan ja Ritaharjun alueilla. Koulut valmistuivat syksyksi 2019.

Lue lisää

Ajaton Kotkan toritalo

Kotkan torin laidalta purettiin kaksi huonokuntoista rakennusta ja tilalle muurattiin nelikerroksinen kerrostalo keraamisista Poroton-harkoista. Rakennuttaja edellytti kestävien ja perinteisten materiaalien käyttöä.

Lue lisää

Massiivirunkoinen päiväkoti Helsingissä

Helsingin Jätkäsaareen on valmistunut Poroton-kennoharkkorunkoinen HEI School päiväkoti. Rakennusmateriaalivalintoihin kiinnitettiin erityistä huomiota, jotta vältyttäisiin sisäilmaongelmilta.

Lue lisää

Tiilirakenteinen Ylivieskan kirkko

Modernin kivikirkon runko on muurattu keraamisista kennoharkoista ja on tiiliverhouksen kanssa lähes metrin vahvuinen. Aito ja kestävä tiilikate viimeistelee tyylikkään kirkon ilmeen.

Lue lisää