Detaljikuva muurauksesta

Tiilipalkit osana julkisivumuurausta

Tiilipalkkeja käytetään pääasiassa ikkuna- ja oviaukkojen ylityksiin sekä julkisivumuurauksen kannakointiin. Myös monia esteettisiä erikoisratkaisuja voidaan toteuttaa palkkien avulla tyylikkäästi ja turvallisesti.

Tiilikuoriset jännebetonipalkit valmistetaan aina julkisivu- ja rakennesuunnitelmien mukaisina huomioiden palkkien yhteensopivuus rakennuskohteen tiiliverhoukseen. Palkkirakenteessa käytetään tiilipalkin käyttötarkoituksesta ja muurauskohteesta riippuen joko umpitiiliä tai reikätiiliä.

Tiilipalkki on asennusvalmis ja toimii työnaikaisena muuraustukena. Muuraustyö etenee vaivattomasti tasaisen pinnan ja täysleveän tiilen päältä. Lopputilanteessa tiilipalkin yläpuolinen muuraus ja palkin jänneteräs muodostavat yhtenäisen ja vahvan muurirakenteen.

Piirroskuvat: Tiilipalkkien asennus aukon ylle sekä konsolikannakoinnilla.

 

Julkisivusuunnittelussa huomioitavaa

Tiilipalkkien suunnittelun lähtökohtana ovat julkisivun arkkitehti- ja rakennesuunnitelmat. Lähtötietoina tarvitaan muurauksen kannakoinnin perusperiaatteet, liikuntasaumojen sijainnit ja mahdolliset erityiskuormitukset. Lisäksi tarvitaan julkisivumuurauksen tiilityypit, mitat, korot sekä tiilen limitys ja jako. Näiden pohjalta Wienerbergerin suunnittelupalvelu mitoittaa tarvittavat palkkiratkaisut ja laatii tarjouksen. Palkkitilauksen jälkeen tilaajalle toimitetaan palkkirakenteiden tuotantokuvat ja tarvittavat asennusohjeet.

Lähtökohtaisesti julkisivumuuraus kannattaa tukea perustuksille. Tiilipalkkijärjestelmän avulla julkisivumuuri voidaan myös kannakoida kantavista rakenteista. Tällöin teräskonsolit kannattavat tiilipalkkia, jonka päältä muuraustyö alkaa normaalisti. Myös esimerkiksi nurkkaikkunat, julkisivun ulokkeet sekä korkeat tiilirakenteet vaativat yleensä kannakointia kuormituksen jakamiseksi.

Tiilipalkit ja konsolit ovat merkittävä osa rakennuskohteen tiiliratkaisua ja niiden oikea-aikainen toimitus työmaalle varmistaa muuraustyön etenemisen sujuvasti. Suunnitteluprosessille onkin varattava riittävästi aikaa, jotta sekä tiilenvalmistus että palkkituotanto saadaan synkronoitua ja optimoitua vastaamaan muuraustyön aikataulua.

Tiilipalkin asennus aukon ylle tai konsolikannakoinnilla

Tiilikuoristen ylityspalkkien asennus on yksinkertaista. Tiilipalkki nostetaan paikalleen tasaavan muurauslaastikerroksen päälle. Tämän jälkeen muurausta voidaan jatkaa normaalisti aukon yli. Lopuksi tiilipalkin saumat viimeistellään muurauslaastilla.

Kannakoitavassa palkkiratkaisussa teräskonsolit kiinnitetään kantavaan taustarakenteeseen yleensä kiila-ankkureilla tai tapauskohtaisesti esimerkiksi hitsaamalla. Tiilipalkit asennetaan konsoleihin pulttiliitoksilla. Asennus voidaan myös tehdä kierretangoilla, jolloin tiilipalkin alareunan koron saa säädettyä haluttuun tasoon. Asennuksen jälkeen muuraustyö jatkuu tiilipalkin päältä normaalisti.

Vallilassa ylitykset ja kannakoinnit toteutetaan tiilipalkeilla

Pohjola Rakennus rakentaa kaikkiaan 230 uutta kerrostalokotia Vallilaan

Kaikki Vallilan uudet kerrostalot ovat betonirunkoisia ja julkisivut puhtaaksimuurattua tiiltä. Niiden yhteenlaskettu julkisivupinta on noin 9000 m2. Osana tiiliverhousta julkisivuihin toimitetaan yli 2000 asennusvalmista tiilipalkkia pääasiassa ikkuna-aukkojen ylityksiin ja parvekerakenteisiin. 

Lue lisää

Atlantikaari pysäköintitalo Jätkäsaari Helsinki

Tarvitsetko lisätietoa?

Anna yhteystietosi niin me otamme sinuun yhteyttä. Palvelemme kaikissa tiilirakentamiseen liittyvissä kysymyksissä. 

Tekninen neuvonta palvelee

Ota yhteyttä oman alueesi myyjään tai tekniseen asiantuntijaan. Saat lisätietoa tiilipalkeista sekä muista tiiliratkaisuistamme.